Hankkeen koordinaattori

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kajaanin valmistui romanikulttuurin ohjaajia

Kuopiossa järjestettiin 23.3.2016 Romanikulttuurin ohjaajien päivät, joiden päätteeksi juhlittiin uusien romanikulttuurin ohjaajien valmistumista Savon ammatti- ja aikuisopistosta. Valmistunieden joukossa oli myös 4 kajaanilaista: Timi Lindgren, Tanja Svarts Lindgren, Jaana Grönfors ja Leif Lindgren. Lämpimät onnittelut valmistuneille ja menestystä jatko-opintoihin!

Päivän aikana keskusteltiin aktiivisesti työpajoissa esimerkiksi lasten romani-identiteetin kehittymisestä, romaninuorten syrjäytymisen ehkäisystä ja romanikulttuurin ohjaajana työllisytmisestä. 


Opettaja Nina Lahtinen kiitti puheessan opiskelijoita ja koulun rehtoria. Romanikulttuurin ohjaajiksi opiskelevien opettaminen on hänelle kutsumustyötä ja mieluista työtä.

Tanja Svarts Lindgren ja Ramona Grönstrand

Vastavalmistuneet

Yleisö kuunteli tarkoin valmistuneen puheenvuoroa. Sen piti Tenho Nikkinen aiheesta Romanitoimijana yhteiskunnassa. Puheessaan Tenho kannusti valmistuneita olemaan ylpeä ammatistaan ja edistämään työssään kaikkea hyvää.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Tulisiko minusta sittenkin sairaanhoitaja?

Kainuun romanihanke piipahti opintomatkalle keväiseen Helsinkiin.


Vierailukohteina olivat Opetushallitus, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Helsingin yliopisto. Opetushallituksessa kuultiin tuoretta tietoa aikuisten romanien kouluttautumisesta. On hyvä, että aiheesta on saatu tietoa ja romanit olivat olleet aktiivisia kyselyihin vastaajia. Selvityksen perusteella voidaan todeta, että tiedon ja tuen tarve koulutusasioissa on romanien keskuudessa suuri ja tähän tarpeeseen myös Kainuun romanihanke paikallisesti vastaa.


Katsaus aikuisten romanien koulutustaustoihin: 
www.oph.fi/julkaisut/2016/katsaus_aikuisten_romanien_koulutustaustoihin


OPH:n tiedote tehdystä selvityksestä:
http://www.oph.fi/ajankohtaista/tiedotteet/101/0/suomen_romanien_koulutustaso_ja_koulumyonteisyys_nousussa 




Tutustuttiin tuoreeseen selvitykseen


Diakonia-ammattikorkeakoulussa kävimme nostattamassa opiskeluintoa. Tutustuimme sosiaalialan koulutuksiin ja oppimisympäristöihin. Tilat olivat hulppeat ja herättivät ihastusta niin talon väessä kuin vierailijoissa. 



Angelica tositoimissa

 
 Viimeinen vierailukohde oli Helsingin yliopisto. Yliopistolla on mahdollista opiskella romanikieltä, -historiaa ja -kulttuuria. Osallistuimme opiskalijaryhmän mukana opetukseen, ja saimme kuulla mm. romanikielen historiasta.

Matka oli oikein antoisa ja avartava!