Hankkeen koordinaattori

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Ajatuksia romaniasiain työryhmätapaamisesta Krakovasta




Puola kutsui eri maita keskustelemaan romanien ammatillisesta aikuiskoulutuksesta kolmepäiväiseen tapaamiseen marraskuun lopussa. Kajaanista tapaamiseen osallistuivat AIKOPAn Mervi Summanen ja romaniväestön edustajana Rickhard Långström.




Krakovan tapaamisessa olivat mukana Suomen lisäksi Makedonia, Bosnia-Hertsegovina ja Puola



Romanien kouluttautuminen ja työllistyminen ovat Euroopassa ajankohtaisia: kaikkialla on ymmärretty, että vain koulutukseen panostamalla romanit integroituvat yhteiskuntiin entistä paremmin. Tähän samaan tavoitteeseen liittyy myös Kainuussa meneillään oleva hanke Lohiba buttijatta.

 

Mervi Summanen kertoo, että hän sai muiden maiden esittelyistä ja kokemuksista vahvistusta siihen, että Kainuun romanihankkeessa on tehty oikeanlaisia asioita: ”Tukemalla ja kannustamalla aktiivisia romaneja eteenpäin koulutus- ja työuralla koulutetaan alueelle edelläkävijöitä. Heidän kauttaan kaikkien romanien ulottuvilla olevat mahdollisuudet tulevat näkyviksi.”


Rickhard Långström oli Kainuun romaniväestön edustajana ja osallistui aktiivisesti keskusteluihin.



Rickhard Långström tiivistää tapaamisen antia: ”Minusta tuntuu, että pystyimme auttamaan puolalaisia romanityön linjausten muodostamisessa. Yksi linjauksista oli, että jos romaniperheessä on joku aktiivinen, niin tuetaan koko perhettä. Lisäksi ministeriötason seurantaa lisätään, jotta hankkeiden tuloksista saadaan parempi käsitys. Henkilökohtaisesti minulle oli tärkeää, että sain tuoda oman ruohonjuuritason näkemykseni esille. Se oli vastuullinen tehtävä.”

 

Eri valtiot ovat romaniasioissa erilaisissa vaiheissa ja tilanteissa yhteiskunnallisista rakenteista johtuen. Suomessa romaniasioita hoidetaan rakenteellisesti: romaniasioita koordinoi sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimiva Romaniasiain neuvottelukunta. Neuvottelukunnan kautta Lohiba buttijatta pääsi Krakovan tapaamiseen.

 

Suomessa romanien työllistyminen on haastavaa, vaikka he ovat viimeisten vuosikymmenten aikana nostaneet koulutustasoaan. Ammatillinen koulutus ei läheskään aina takaa pääsyä työelämään. Puolassa taas on erilaisia romaniyhteisöjä, joista osa on lähes eristäytynyt valtaväestöstä. Bosnia-Hertsegovinassa ratkaisuja etsitään koulutuksen lisäksi asunto-oloihin liittyviin asioihin, kuten Makedoniassakin. Kahden miljoonan asukkaan Makedoniassa on 55 000 romaniksi rekisteröitynyttä henkilöä, ja kuitenkin epävirallisen arvion mukaan maassa elää 155 000 romania. Nuoressa valtiossa romanit ovat vakiinnuttaneet asemansa jopa aina ministeritasolle asti. Osallisuus, aktivointi ja koulutuksen merkityksen tekeminen näkyväksi ovat kaikkien maiden tavoitteita romanityössä.




 

Krakovan työryhmätapaamisen järjesti CAHROM, joka on Euroopan neuvoston hallitusten välinen romaniasioiden asiantuntijakomitea. Onneksi matkalla ehti myös tutustua Vanhaan kaupunkiin (Vanhankaupungintori) ja juutalaiskaupunginosa Kazimierziin.

Mervi Summanen vilkuttaa Mariankirkon edessä.